Tunnereaktiot ja työyhteisön haasteet

Suurin osa työyhteisöjen haasteista liittyy loppujen lopuksi tunnereaktioihin, vaikka me usein haluaisimme uskoa toisin. Mitä tarkoitan kommentilla loppujen lopuksi? No.. katsotaan vaikka esimerkin kautta.

On tapahtuma, joka saa aikaan kuohuntaa työyhteisössä. Tästä seuraa haastavaa käytöstä, syyttelyä, motivaation laskua jne. Tilanne alkaa kuormittaa. Päätetään kutsua tilanteeseen apua, työnohjaaja.

Usein työnohjaajalta odotetaan, että hän käy ottamassa sormenjäljet syytöksistä ja antaa jollekin osapuolelle oikeuden olla oikeassa, mutta todellisuudessa tilanne on varsin erilainen.

Mitä oikeasti tapahtuu:

1. Selvitetään, mistä tapahtumassa on kysymys ja puretaan sen sisältö. Etsitään tilanteeseen johtaneet tekijät ja tarkastellaan niitä eri näkökulmista. Tavoitteena on, että kaikki saavat riittävästi tietoa. On tavallista, että työyhteisössä on ollut monenlaisia tulkintoja tapahtumasta (palaamme tähän vielä*).

2. Selvitetään, mitä työyhteisö ajattelee menneen pieleen käytännön tasolla.

* Mikä johti reagointiin ?

* Miten muutamme toimintaamme niin, että samankaltaiselta tilanteelta vältyttäisiin?

3. "Miksi kukin reagoi kuten reagoi? Tämä on työnohjauksen henkilökohtaisin ja usein haastavin vaihe. Tilanteet herättävät tunteita, ja jokaisella on omat tunteensa. Tämän vuoksi myös tilanteiden tulkinnat ovat usein yksilökohtaisia, vaikka itse asia koettaisiinkin yhteiseksi (ks. kohta 1*). Tunnereaktio määrittää kunkin näkökulman.

Oman itsensä kohtaaminen: tunteet, vastuu, kasvu

Vaikka voidaan osoittaa, että tapahtui virhe/asian ennakkoprosessointi oli heikkoa, ja esitetty asia ei ollut työyhteisölle mieluinen, tärkein kysymys on: mitä minussa tapahtui siinä hetkessä? Millaisia tunteita nousi, ja mistä ne tulivat? Nuo tunteet ovat sinun ja syntyisin samasta osoitteesta.

Halki elämän meitä triggeröi erilaiset tapahtumat. Ne tuovat meistä esiin asioita, joita emme tunnista tai edes halua tunnistaa. Helpompaa on usein projisoida ne ulkopuolelle, kuin ottaa niistä vastuu ja lähteä tarkastelemaan peilikuvaansa. Itsetuntemus on avain henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen.

Kohdassa kaksi pohdimme, miten vältämme vastaavat tilanteet jatkossa. Tämä on tärkeää nähdä myös henkilökohtaisella tasolla: osaanhan tunnistaa itsestäni nämä piirteet ja tunteet, ja ymmärtää, että 'se toinen ihminen' ei ole niistä vastuussa, vaikka ne hänen kanssaan nousisivatkin pintaan?

CARL JUNG

Tämän tekstin teemaan voisi yhdistää tunnetun psykologin Carl Jungin, joka tunnetaan erityisesti syvällisestä tutkimuksestaan ihmismielen ja tunteiden roolista. Jungin käsitteet, kuten tietoisuuden ja tiedostamattoman tasapaino sekä itsensä ymmärtäminen, sopivat hyvin yhteen tekstin ajatusten kanssa, joissa korostetaan tunteiden merkitystä itsetuntemuksen ja kasvun välineenä.

Jung uskoi, että tunteet, kuten kaikki psyykkiset ilmiöt, ovat portti syvempään itseymmärrykseen. Hän painotti, että tunteet voivat paljastaa piileviä tarpeitamme ja motiivejamme, mutta niitä ei tulisi projisoida ulospäin muiden hallitsemiseksi tai syyttämiseksi. Sen sijaan tunteet tulisi nähdä merkkinä siitä, mitä sisällämme tapahtuu, ja niiden avulla voimme kasvaa ja tulla tietoisemmiksi itsestämme.

Esimerkki:
Jungin mukaan "varjo" on osa persoonallisuuttamme, joka sisältää tiedostamattomia tunteitamme ja ajatuksiamme. Jos emme kohdata varjoamme, eli tunteitamme ja pelkojamme, saatamme projisoida ne muihin ihmisiin ja tuomita heidät. Tämä liittyy tekstin ajatukseen siitä, kuinka tunteet voivat muuttua välineiksi muiden hallitsemiseksi, sen sijaan että ne auttaisivat meitä ymmärtämään itseämme. Jungin mukaan varjon hyväksyminen ja siihen tutustuminen voi vapauttaa meidät ja auttaa meitä kasvamaan.

Projisointi:

Psykologisessa kontekstissa projisoiminen tarkoittaa, että henkilö siirtää omat tunteensa, ajatuksensa tai piilevät toiveensa toiseen henkilöön. Esimerkiksi, jos joku kokee itsensä epävarmaksi, hän saattaa projisoida tämän epävarmuuden toiseen henkilöön ja ajatella, että tämä henkilö on epävarma.